Pelit 2010

5.3 2011   FC KOTIJOUKKUE – TERVARIT B2    1 – 3 (Arina-areena)

KOTIJOUKKUEEN TAISTELU EI RIITTÄNYT VOITTOON ASTI !

Fc Kotijoukkue aloitti harjoituspelikautensa lauantaina Arina – Areenalla Heinäpäässä. Ottelu alkoi tasaisena ja ottelun 13. peliminuutilla kun kotijoukkueen kärkäs hyökkääjä L Mati Sarmad pääsi läpiajoon ja sijoitti tarkasti pallon maaliin. Tervareiden tasoitus tuli ensimmäisen jakson lopulla 38 minuutilla. Toinen pelijakso sujui selvästi Tervareiden hallitessa, mutta Kotijoukkue sai muutaman hyvän vastahyökkäyksen saamatta kuitenkaan maalia. Tervarit kaunisteli ottelun lopussa lukemia 72. ja 76. peliminuuteilla. Ottelu päättyi numeroihin 1 – 3 Tervareiden voittoon.


Fc Kotijoukkueesta kaikki pelaajat saavat kiitosta kovasta taistelusta. Ottelussa pystyttiin aika ajoin pelaamaan myös hyvää syöttöpeliä. Maalintekijä L Mati Sarmad saa erikoismaininnan hyvistä otteistaan. Aina kun hän sai pallon, oli Tervareiden puolustus helisemässä. Parikin oululaista seuraa on tällä hetkellä kiinnostunut Sarmadin saamisesta riveihinsä. Erikoismaininnan saa myös maalivahti Omar Amiri,  joka esitti varmoja otteita tolppien välissä.

Ottelun tuomarina toimi pitkänlinjan jalkapallomies Jussi Eskola, joka on pelannut muun muassa ammatikseen jalkapalloa Ruotsissa, sekä edustanut lukuisia Suomalaisia seuroja. Tänä päivänä Eskola valmentaa Ajax Sarkkirannan miesten edustusjoukkuetta. Eskola on myös liittymässä Fc Kotijoukkueen valmennustiimiin lähiaikoina.

Ottelua seurasi myös legendaarinen jalkapallovalmentaja Jari Pyykölä, joka on ammatikseen valmentanut Ruotsissa, sekä Suomessa lukuisia veikkaus- liigaseuroja. Pyykölä kehui pelin jälkeen Kotijoukkueen pelaajien loistavaa työmoraalia, siinä olisi opittavaa monelle Suomalaiselle joukkueelle. ”Pojilla oli sydän mukana pelissä!”, -Pyykölä totesi.


Pelin jälkeen pojat saivat pukuhuoneessa ansaitut kehumiset loistavasta taistelusta valmennustiimiltä. Pitää muistaa että vastustaja pelaa B – nuorten 1. divisioonaa ja harjoittelee viisi kertaa viikossa. Kotijoukkueen harjoitusmäärä tällä hetkellä on yksi jalkapalloharjoitus ja yksi futsal harjoitus viikossa.

 

----------------------------------PELIT 2010---------------------------------------

FC KOTIJOUKKUE – HAUPA B   0 – 2
FC KOTIJOUKKUE – OTP 95     2 – 3

Syyskuussa FC Kotijoukkue oli mukana Oulun vastaanottokeskuksen järjestämässä suvaitsevaisuusturnauksessa. Pelit pelattiin ulkona, futsal säännöillä. Kentällä sai olla yhtä aikaa neljä pelaajaa + maalivahti.

18.9  FC KOTIJOUKKUE – HEARTBREAKERS  3 – 2
18.9  FC KOTIJOUKKUE – TESTUDO  2 – 5
18.9  FC KOTIJOUKKUE – BLUE BOYS  2 – 3
19.9  FC KOTIJOUKKUE – FC BASRA  0 – 4

pelit 2010

FC KOTIJOUKKUE – HAUPA B   0 – 2
FC KOTIJOUKKUE – OTP 95     2 – 3

 

Syyskuussa FC-kotijoukkue oli mukana Oulun vastaanottokeskuksen järjestämässä suvaitsevaisuusturnauksessa. Pelit pelattiin ulkona, futsal säännöillä. Kentällä sai olla yhtä aikaa neljä pelaajaa + maalivahti.

18.9  FC KOTIJOUKKUE – HEARTBREAKERS  3 – 2
18.9  FC KOTIJOUKKUE – TESTUDO  2 – 5
18.9  FC KOTIJOUKKUE – BLUE BOYS  2 – 3
19.9  FC KOTIJOUKKUE – FC BASRA  0 – 4